keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kirjakakku

Kakku kirja-alalla pitkään työskennelleelle ja vanhoja esineitä rakastavalle.
Siitä wanhat wärit :)



Kakku on laktoositon ja oma kokemukseni laktoosittomasta kermasta on se, että sillä on todella vaikea saada tasaista ja kaunista pintaa aikaiseksi. Onko muilla parempia kokemuksia?

Väliin tein mango-persikkatäytteen:

1 dl vettä
½ dl sitruunan mehua
2 keltuaista
1 ½ dl tomusokeria
4 liivatelehteä
3 dl säilykemangoa ja -persikkaa soseutettuna
200 g laktoositonta tuorejuustoa
200 g laktoositonta kermaa

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Keitä vettä, sitruunamehua, keltuaisia ja tomusokeria, kunnes seos saostuu (+84 astetta).
3. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon lionneet liivatteet ja mango-persikkasose.
4. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi.
5. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi (ei kovaksi), notkista tuorejuusto ja yhdistä ne keskenään.
6. Sekoita nuolijalla varovasti jäähtynyt kiisseli kerma-tuorejuustoseoksen joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria.
7. Kokoa kakku kelmulla vuorattuun irtopohjavuokaan väärinpäin. Näin saat täytteen pysymään välissä ennen hyytymistä.
8.Anna kakun hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.


sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Autokakku

Koulussa tein perjantaina tällaisen autokakun 2-vuotiaille pojille.



Kakun muodon tein leikkaamalla pyöreästä pohjasta kahdelta vastakkaiselta reunalta palat pois (jätä keskelle auton levyinen pala) ja siirtämällä ne kakun päälle niin, että pyöreä muoto jää katoksi. Tämän jälkeen levitin pinnalle melko ohuelti voikreemiä.

Kakussa on sisällä diplomaattikreemiä (=voikreemiä+vaniljakreemiä) sekä vadelmahilloa. Päällinen ja koristeet on tehty marsipaanista. Taakse spritsasin poikien nimet suklaalla.