lauantai 29. elokuuta 2009

Opinnäytetyö osa 1

Aloitin opinnäytetyöni jo hyvissä ajoin :D Tässä on ensimmäinen osa tulevasta työstä, joka liittyy juhlaviin hyydykekakkuihin; häihin tilatut valkosuklaa-lime juustokakut sadalle hengelle (tein viisi 20h kakkua). Projekti alkoi kahden reseptin testauksella ja muutaman erilaisen koristelun teolla. Hääparin maistettua kakkuja kehittelimme yhdessä opettajan kanssa reseptiä lisää niin, että saimme siitä toimivan ja asiakasta miellyttävän. Täytyy sanoa, että olen lopputulokseen tyytyväinen, kakun rakenne on hyvinkin toimiva ja koristelu myös. Uskomatonta, miten yksinkertaisilla koristeilla kakusta voi saada näinkin näyttävän! Kakkujen pinnassa on koristeraappaus sekä kylmähyytelö. Valkosuklaakoristeet esittävät joutsenia ja sopivat hyvin hääkakkuun.






En laita tälläkertaa resptiä tänne yleiseen jakoon, jää jotain omaan jemmaankin ;) Mutta kakussa käytin juustona mascarponea ja aion opinnäytetyöni tiimoilta kokeilla erilaisia tuorejuustoja hyydykekakuissa: sitä, kuinka ne toimivat ja eroavat toisistaan.


maanantai 24. elokuuta 2009

Opiskeluja

Laitetaan muutama kuva koulutöistä, ettei täällä oo ihan kuollutta :)




Bebet




Aleksanterit


perjantai 14. elokuuta 2009

Lakuleivokset


Pikkuveljen kakskymppisille





Pohja

3 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte

1 prk Sunnuntai vanilja tuorejuustoa
1 prk (2,5 dl) Flora vanillaa
1 sitruunan mehu
5 liivatelehteä
lakritsikastiketta

Pinnalle

2 dl kuohukermaa
1 pss kick -karkkeja

1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää joukkoon varovasti sekoittaen keskenään sekoitetut muut ainekset.
2. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista pohjaa +225 asteessa 6-10 minuuttia.
3. Kumoa pohja kuumana sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä sillä välin kun valmistat täytteen.
4. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi. Vatkaa Flora vanilla löysäksi vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja sitruunamehu. Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja sulata liivatteet siihen. Anna liivateseoksen hieman jäähtyä ja kaada se sitten ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen.
5. Leikkaa pohja kahteen osaan ja aseta toinen levy jonkin sopivanmuotoisen astian pohjalle. (itse käytin uunipeltiä pienempää ja korkeareunaisempaa vuokaa) Laita reunoille kalvot jos haluat reunoista siistit ja hyvin irtoavat. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle.
6. Kaada lakritsikastiketta täytteen päälle raidoiksi ja kaada loppu täyte kastikkeen päälle. Laita kastiketta vielä täytteen päälle. Pyöräyttele täytettä hieman lusikalla, jotta lakritsikastikeesta tulee kaunis kuvio täytteeseen.
7. Aseta toinen pohjalevy täytteen päälle ja anna leivosten hyytyä jääkaapissa parin tunnin ajan.
8. Poista leivokset vuoasta ja tee pinta: Keitä kermaa ja karkkeja miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia koko ajan sekoittaen, kinuskin tapaan. Kaada seos leivosten pinnalle ja anna sen hieman jäähtyä jääkaapissa, ennenkuin leikkaat tuotteen annospaloiksi.